Nuorten rikoksista ja rangaistuksista

Iltapäivälehtien lööpit herkuttelevat tämän tästä nuorien ihmisten tekemillä väkivaltarikoksilla. Helsingin Sanomissa 16. heinäkuuta olleen kirjoituksen mukaan nuorten tekemien henkirikosten osuus kaikista väkivaltarikoksista on selvästi lisääntynyt. Keskusrikospoliisin mukaan kasvu on jatkunut 1990-luvun loppupuolelta lähtein. Kun vuonna 1998 henkirikoksista tai niiden yrityksistä epäiltiin 38:aa alle 20-vuotiasta henkilöä, niin viime vuonna epäiltyjä nuoria oli 113. Kaikkiaan henkirikoksista epäiltyjä oli viime vuonna 615. Suurin osa henkirikoksista epäillyistä on nuoria miehiä. Alle 15 -vuotiaiden tekemiä rikoksia on määrällisesti vähän, mutta rikosten määrän suhteellinen kasvu on suurta 2000-luvulla. Nämä huolestuttavat tiedot ovat lainauksia Helsingin Sanomien artikkelista.

Sanomattakin on selvää, että nuoren tekemä rikos aiheuttaa paljon surua ja tuskaa sekä rikoksen kohteeksi joutuneen lähipiirissä mutta myös rikoksen tekijän läheisten keskuudessa. Kyseessä ovat useimmiten tavallisten perheiden tavalliset lapset ja nuoret.
Monet vastausta vaille jääneet kysymykset pyörivät etenkin vanhempien mielessä. Missä olemme epäonnistuneet? Miksi kävi näin, olisiko teko voinut olla estettävissä? Kysymyksiin on vaikea löytää vastausta. Nuoren elämän kannalta on tärkeintä, että hän ymmärtää tekonsa vakavuuden ja joutuu kärsimään tekoa vastaavan rangaistuksen. Julkisuudessa on arvosteltu oikeudessa esiintyvien nuorten kasvojen peittämistä. Uskon heidän tuossa tiukassa tilanteessa eniten suojaavan läheisiään julkisuudelta. Näen sen viestittävän myös häpeän ja katumuksen tunnetta.

Monilla väkivaltarikosten tekijöillä ei ole ennestään yhtään rikoksia. On myös niitä, jotka esimerkiksi huumeiden käytön seurauksena ajautuvat pikkuhiljaa yhä vakavampiin rikoksiin. Mikä heidät pysäyttäisi? Julkisuudessa on keskusteltu myös rikosoikeudellisen ikärajan alentamisesta.

Tällä hetkellä 15-vuotias on rikosoikeudellisessa vastuussa omista teoistaan. Ikärajat eivät koskaan ole helppoja eivätkä yksiselitteisiä. Nuoret kehittyvät ja kypsyvät eri aikoina ja siksi ikärajan alentamisesta päättäminen on vaikeaa. Ikärajan alentamista paljon tärkeämpänä pitäisin teon nopeaa käsittelyä ja siitä seuraavan rangaistuksen pikaista toimeenpanoa. Sovittelu on tullut osittain auttamaan. Mutta jos sovittelu ei voi tulla kysymykseen, kestää rikoksen käsittely nuoren kannalta liian kauan. Pelkäänpä rikoksen seuraamusten pitkittymisen vaikuttavan rikoksen uusimiseenkin. Nuoren näkökulmasta ja myös ympäröivän yhteiskunnan näkökulmasta tärkeintä olisi auttaa nuori mahdollisimman nopeasti tavallisen elämän polulle. Kuukausien ja vuosien päästä tulevat oikeudenkäynnit eivät ainakaan siinä edesauta. Muita keinoja on löydettävä. Lainsäätäjien tehtävä on löytää nykyistä joustavammat ratkaisut nuorten rikosten käsittelyyn.

elokuu 2002