Panostaminen lapsiin on panostamista tulevaisuuteen

Selviytyisitkö pienen vauvan kanssa 60 markan päivärahalla? Vaikeaa olisi, vai mitä? Esko Ahon hallituskauden jälkeen Lipposen hallituskaudella minimiäitiyspäiväraha on pudonnut 60 markan tasolle. Työttömänkin minimipäiväraha on kaksinkertainen, vaikka sekin on liian pieni. Ei pidä ihmetellä, miksi perheiden keskimääräinen lapsiluku on vähentynyt kaiken aikaa.

Suomalainen yhteiskunta vaatii molempien vanhempien, myös naisten työpanosta. Sitä tarvitsevat myös perheet pystyäkseen selviytymään normaaleista elämisen kuluista. Koulutusta arvostavassa maailmassa perheen perustaminen ja lasten synnyttäminen siirtyvät yhä myöhempään. Siitä johtuu myös osittain se, että lasten lukumäärä pienenee. Vanhempana lapsien hankinnassa voi kohdata myös odottamattomia ongelmia. Vaikka lääketiede tässäkin asiassa pystyy tarjoamaan monenlaista apua, ei toivottuun lopputulokseen kuitenkaan aina päästä. Näin kävi meidänkin perheessä. Monien vuosien yritysten ja hoitojen jälkeen ainokaisemme ei jaksanut elää äidin kohdussa edes täysiaikaiseksi.

Yhteiskunnan pitäisi tukea perheitä silloin, kun tukea eniten tarvitaan. Kodin perustaminen, perheen kasvu, opintolainoista huolehtiminen ja monet muut velvollisuudet pakottavat isän ja äidin painamaan työtä vuorotta. Kaikki myöntävät sen, että pienen lapsen paras hoitopaikka erinomaisesta suomalaisesta päivähoitojärjestelmästä huolimatta on useimmiten oma koti. Pahalta tuntuu, kun vanhemmat joutuvat olosuhteiden pakosta viemään jopa yhdeksän kuukauden ikäisen vauvan pitkäksi päiväksi päiväkotiin tai perhepäivähoitoon.

Yhteiskunnan varoja uudella tavalla jakamalla pystyttäisiin helpottamaan nuorten perheiden arkea. Nyt kunnat päätyvät omilla päätöksillään erisuuruisiin kuntalisiin, mikä tekee lapsiperheistä asuinkunnasta riippuen eriarvoisia. Kotihoidontuki riittävän suuruisena olisi todellinen vaihtoehto jäädä kotiin pientä lasta hoitamaan. Keskustan aloitteesta se on aikanaan toteutettu ja Keskustan perhepoliittisessa ohjelmassa esitetään sen uudelleen korottamista. Mielestäni se on hieno vaihtoehto.

 

kesäkuu 2002