Päihteetön nuoruus – see on sinu valik

Ohjausryhmän puheenjohtajan mietteitä projektin tuloksista

Minulla on ollut haasteellinen tehtävä toimia maaliskuussa 2002 käynnistetyn yli kolmivuotinen ”Päihteetön nuoruus – see on sinu valik”- projektin ohjausryhmän puheenjohtajana. Nyt on projektin arvioinnin aika.

Ohjausryhmän puheenjohtajaksi tulin valituksi Vihdin kunnanhallituksesta luultavasti kahdestakin syystä. Vuodesta 1978 alkanut koulukotiopettajan ura on antanut käsityksen varsinkin pääkaupunkiseudun nuorten päihteiden käytöstä ja niiden muutoksista. Toiseksi olen tehnyt Vihdin kunnanvaltuutettuna kaksi kertaa valtuustoaloitteen huolestuneena nuorten ja varsinkin tyttöjen lisääntyvästä päihteiden käytöstä. Samanaikaisesti, kun hitti-iskelmä viestitti minulle ”tytöt tahtoo pitää hauskaa, ei ne puuroja keittele”, paikallislehtien otsikot kertoivat vihtiläisten tyttöjen lisääntyneestä päihteiden käytöstä. Tuli tarve tehdä jotakin.

”Päihteetön nuoruus - see on sinu valik”- projekti tuskin olisi koskaan lähtenyt liikkeelle ilman Päivi Veikkolaista ja hänen aikaisempia verkostojaan Viroon. Hankkeelle on ollut innostunut vetäjä, jonka ideasampoa on pitänyt välillä ohjausryhmässä jarrutella. Alun perin projektin tavoitteet olivat laajat ja niistä piti pitää kiinni.

Meillä on ollut myös onni saada projektin valvojaksi ylitarkastaja Markus Seppelin sosiaali- ja terveysministeriöstä. Hänen osaamisensa ja asiantuntemuksensa on ollut tarpeen, jotta Vihdin ensimmäinen Interreg-projekti on voitu toteuttaa tarkkojen säädösten ja määräysten mukaisesti.

Projektipäällikön tukena työntekijöistä koostuneen johtoryhmän lisäksi on toiminut eri alojen asiantuntijoista koostunut ohjausryhmä, jonka kokouksiin hankkeen valvoja on aina osallistunut.

Onneksemme saimme kumppaniksi Lohjan kaupungin, jolla oli jo aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisista projekteista. Myös Lohjan nuorisotoimen työntekijöiden ammattitaitoa on tarvittu.

Sosiaali- ja terveysministeriö on ollut merkittävä taloudellinen tukija projektille (lähes 1/3), EU-rahoitusta on saatu noin 1/3 ja loppu rahoitus on tullut kunnilta Vihdistä ja Lohjalta. Mukana olleet 8 kehyskuntaa ovat osallistuneet omien kulujen maksamiseen.

Projekti on ollut hyvä esimerkki vapaaehtoisesta kuntayhteistyöstä, jossa mukana ovat myös Tarton lääni ja Otepään kunta. Projektin aikana on luotu verkostoja, solmittu suhteita ja löydetty uusia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa myöhemminkin on helppo tehdä yhteistyötä. Yhteistyömuotoja on syntynyt myös ammattiryhmittäin. Tästä esimerkkinä haluan mainita poliisien vahvan panoksen projektille molemmissa maissa.

Myös projektissa mukana olleet nuorisotyöntekijät ovat saaneet selvästi uutta haastetta toimintaansa. Vastuuta projektissa on jouduttu välillä jakamaan uudelleen, mutta homma on toiminut.

Projektin tavoitteena oli vähentää nuorten päihteiden käyttöä sekä sosiaalisesta syrjäytymisestä aiheutuvia epäsosiaalisen toiminnan ilmiöitä kuten huume- ja seksirikollisuutta.

Ainakin luottamushenkilön näkökulmasta projekti on onnistunut, jos on saatu luoduksi projektin jälkeen toimivia työskentelymalleja. Siis joko luotu uusia tai vahvistettu vanhoja toimintatapoja, joilla pystytään jatkossakin kuntien omin toimin edistämään nuorten päihteettömyyttä. Näin on tapahtunut.

Kantti kestää -toiminta on kehittynyt ja jalostunut projektin aikana. Kohderyhmä 6. luokkalaiset ovat saaneet asiantuntevaa valistusta ja lasten vanhempia on tavoitettu vanhempainilloissa, joiden houkuttelevuutta on pystytty projektin aikana lisäämään. Kantti kestää- toiminnassa on pyritty panostamaan hyväksi koettuun varhaiseen puuttumiseen. Toimintamallia on opeteltu myös Virossa.

Projektissa levinneet päihdepelisäännöt on Lohjalta liikkeelle lähtenyt nyt jo useisiin urheiluseuroihin levinnyt malli, kuinka esimerkin voimalla nuoret pidetään irti päihteistä. Harjoituksissa, kisoissa, pelimatkoilla valmentajat ovat nuoren ja lasten esikuvia ja siksi päihteettömyys on tärkeää.

Myös tyttöjen tupakkaryhmät ovat hyviä malleja käyttöön otettaviksi niin Suomessa kuin Virossakin. Tupakointi aloitetaan yleensä kaverien kanssa. Hienoa, jos se pystytään myös lopettamaan tupakkaryhmässä yhdessä kaverien kanssa. Tästä on onnistuneita kokemuksia.

Projektin aikana on järjestetty monia koulutuksia alan ihmisille. Niihin on osallistunut paljon erilaisten järjestöjen edustajia. Tärkeä voimavara nuorisotyöhön tulee erilaisten järjestöjen vapaaehtoistyöstä. Monista koulutustilaisuuksista on erityisesti jäänyt mieleen Nummelan lukion auditoriossa järjestetty tilaisuus. Auditorio oli täynnä urheiluvalmentajia ja nuorisotyöntekijöitä kaikilta projektipaikkakunnilta kuuntelemassa Juhani Tammisen menetelmiä. Tilaisuudessa oli hyvä tunnelma ja esimerkin voiman merkitys viestittyi hänen puheenvuorossaan vahvasti.

Puolessa välissä hanketta kilpailutettiin hankkeelle ulkopuolinen arvioija, joka arvioi haastattelumenetelmällä hankkeen. Arviointi tuntui tarpeelliselta ja sen ansiosta projekti täsmentyi ja jämäköityi.

Lopuksi haluan kiittää projektipäällikköä, valvojaa, yhteistyökumppaneita ja kaikkia projektin toimijoita. Paljon on ollut opeteltavaa projektityöstä ja rajat ylittävästä yhteistyöstä, paljon on varmasti opittukin. Tästä on hyvä myös jatkaa yhteistyötä, kun kontakteja on luoto ja yhteistyökumppanit ovat tulleet tutuiksi.
”Maailman muuttamine on mahdotonta,
senhän me kaikki tiedämme.
Mutta sitten on niitä, jotka eivät usko
- ja he muuttavat maailmaa.”
G.B.Shaw

 

Varpu-Leena Malmgren