Myrskylänmäen perhekeskuksen vihkiäiset
8.6.2011 klo 14
Mistä on pienet tytöt tehty?
Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty.
Mistä on pienet pojat tehty?
Mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista,
koiranhännän tupsukoista.
Niistä on pienet pojat tehty.
Arvoisat kutsuvieraat, hyvä päiväkotiväki
Tämä Kirsi Kunnaksen suomentama alun perin englantilainen kansanruno tuli
sattumalta eteeni, kun valmistelin tätä puhetta. Runo ottaa kantaa hauskalla
tavalla poikien ja tyttöjen eroihin. Tuttu juttu varmasti päiväkodissa
työskenteleville, kuitenkin sukupuolieroja tärkeämmiksi hoito- ja
kasvatustyössä tulevat yksilölliset erot. Siksi työ päiväkodissa onkin
haastavaa ja vastuullista. Täällä luodaan pohja lapsen kasvulle ja
kehitykselle, lapsihan on suurimman osan valveillaoloajasta päiväkodissa.
Vaikka hoidon ja kasvatuksen sisältö ovat tärkeitä, on myös asianmukaisilla
tiloilla suuri merkitys. Uutta päiväkotia suunniteltiin ja odotettiin kauan
kirkonkylään. Tilanne helpottui, kun päätökset uudisrakennuksesta saatiin
tehdyksi. Kirkonkylä kasvaa ja hoitopaikkoja tarvitaan tänne niin kuin koko
Vihdin alueelle lisää.
Alueen lapset, lasten vanhemmat ja päiväkotien henkilökunta ovat olleet
kovilla, koska tätä ennen on jouduttu toimimaan epätyydyttävissä tiloissa.
Vihdin kirkonkylän päivähoitopalvelut paranivat huomattavasti, kun
Myrskylänmäen perhekeskus saatiin valmiiksi. Uusia tiloja on nyt lähes vuoden
verran koekäytetty ja hyväksi havaittu.
Harjannostajaisissa voi jo sanoa, että kyllä odottaminen on kannattanut.
Kiertelin silloin uusista tiloista innostuneen henkilökunnan edustajien kanssa
vielä vähän keskeneräisissä rakennuksissa, ja tulin vakuuttuneeksi
onnistuneista tilaratkaisuista.
Tämä upea palvelukeskuskokonaisuus kerää samaan pihapiiriin päiväkotilapset ja
esikoululaiset. Joukkoon sopii hyvin neuvola, joka pääsi myös nauttimaan
uusista tiloista.
Kasvatuskumppanuus on luottamuksen rakentamista vanhempien, lapsen ja
kasvattajien välillä. Käsitykseni mukaan se toteutuu hyvin täällä. Päivähoidon
käyttäjät ovat Vihdissä asiakaskyselyjen mukaan tyytyväisiä saamiinsa
palveluihin, ja kiitos siitä kuuluu osaavalle ja työstään innostuneelle
henkilöstölle.
Pienen käyttäjän mielipide omasta päiväkodista tulee hyvin esille Alinan
hellyttävästä piirroksesta esitteessä. Kuva taisi olla myös
harjannostajaiskutsussa. Talo korkealla mäellä kuvaa oma rauhaa ja
turvallisuutta, aurinko paistaa ja luo päiväkodin ilmapiiriin hyvää mieltä ja
oloa.
Päivähoito tuli 1990-luvulla subjektiiviseksi oikeudeksi kaikille alle
kouluikäisille lapsille ts. kaikille lapsille pitää kunnan järjestää
hoitopaikka vanhempien niin halutessa. Vihdin rikkaus on tarjota monipuolisia
päivähoitopalveluita ja ottaa huomioon myös käyttäjien toivomukset. On tärkeää,
että Vihdin kunnalla on laadukkaita, toimivia päiväkoteja, joita yksityiset
palveluiden tuottavat sopivasti täydentävät. Tarvitaan myös työhönsä
sitoutuneita perhepäivähoitajia, joita onneksi toistaiseksi onkin löytynyt.
Uhkana on aikaisempaa tiukempi lainsäädäntö, joka heikentää perhepäivähoitajien
asemaa ylitöitä rajoittamalla. Toivottavasti löydämme omassa kunnassa
perhepäivähoitajien tilannetta helpottavia ratkaisuja.
Myrskylänmäen perhekeskus tekee yhteistyötä alueen perhepäivähoidon kanssa,
mikä on tärkeää molemmille osapuolille. Täältä löytyy myös Tuulenpesä, joka
toimii perhepäivähoidon varakotina.
Lisäksi vaihtoehtona perheille on lapsien hoitaminen kotona, ja siinä on
auttamassa kotihoidontuen lisäksi Vihti-lisä. Päiväkotipaikkoja tarvittaisiin
paljon lisää, jos kotihoitoa ei käytettäisi.
Päiväkodin tavoite kiteytyy hyvin Maria Jotunilta lainatussa esitteen
tekstissä:
"Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton
meille, vaan siksi, että hän terveenä ja väkevänä voisi täyttää paikkansa ja
löytää itsensä." Kasvatustyössä te kaikki täällä työskentelevät annatte vahvan
panoksen.
Vihdin kunnan puolesta toivotan onnellisia päiviä ja hyvää tulevaisuutta
Myrskylänmäen perhekeskukselle sen isoille ja pienille toimijoille.
Varpu-Leena Malmgren
|