Minä ja liikunta

Suhtautumiseni liikuntaan ja urheiluun on selvästi muuttunut vuosien varrella. Kansakouluaikana talvisin hiihdin ja muina vuodenaikoina kävelin aamuin illoin runsaan kolmen kilometrin koulumatkan. Oppikouluun ja lukioon kuljin 20 kilometriä linja-autolla. Päivittäinen liikunta tuli kävelystä pysäkille ja sieltä kotiin. Päivästä tuli  pitkä ja vapaa-aika kului läksyjen tekemiseen ja kotitöissä auttamiseen. Kouluikäisenä olin pienikokoinen ja heiveröinen, eikä liikunta ollut koskaan vahvimpia lajejani. Hiihtäminen oli toki mieleistä, samoin suunnistus. Luisteluun sain ensimmäiset kaunoluistimet vasta oppikoulussa. Sitä ennen olin harjoitellut luistelua kenkien pohjiin ruuvattavilla, serkuilta perityillä "nurmeksilla". Loma-aikana tein fyysistä työtä kotitilalla tai marjametsässä. Muuhun liikuntaan ei jäänyt aikaa eikä tarmoa. Kesäisin toki kävin uimassa.

Koulukotiin opettajaksi tultuani opetettaviin aineisiini kuului yli kymmenen vuotta liikunta. Erityiskoulussa ei ole aineopettajia, vaan liikunnan opettaminen kuului nuorimmalle ja viimeksi tulleelle. Siihen aikaan kaikki oppilaat olivat tyttöjä. Parhaiten sain oppilaat motivoiduksi niin, että olin itse mukana tekemässä kaikkea. Jälkeenpäin ajatellen oli siitä itsellekin hyötyä, vaikka tunnit eivät aina helppoja olleetkaan.

Viime vuosina liikunnasta on tullut minulle mieleinen tapa rentoutua ja estää stressiä. Olen usein lähtenyt työpäivän jälkeen metsälenkille, hiihtämään, pyöräilemään tai laskettelemaan. Maaseudulla järven rannalla asuessani minulla on hyvä mahdollisuus nauttia luonnon moninaisuudesta eri vuodenaikoina. Siinä virkistyy ja rentoutuu keho ja mieli. Aina jotain uuttakin pitää kokeilla. Tämän kesän uusi harrastukseni on golf, joka on osoittautunut vaikeaksi mutta mielenkiintoiseksi lajiksi. Golf tarjoaa hyvän vastapainon työlle ja politiikalle ja sopii kaikenikäisille. Suosittelen kokeilemaan.