Kultarousku kelpaa myös toukille

Kuoppanummen koulun kuudesluokkalaiset tutustuivat sieniin Varpu-Leenan opastuksella

Monta kättä nousee ylös kun Varpu-Leena Malmgren kysyy oppilailta, kuka on ollut tänä syksynä sienestämässä. Nyt on ilo sienestää–- ainakin sadon puolesta. Martta ja eläkkeelle hiljan jäänyt kotitalousopettaja Malmgren on tänäkin syksynä jakanut sienitietoutta niin ikäihmisille kuin koululaisillekin. Tällä kertaa oppia saivat Kuoppanummen koulun kuudes E-luokka. Meneillään on biologian tunti jolla ei kirjoja tarvita lainkaan. Oppimateriaali on tunnin alkaessa valmiina pöydällä. Esillä on herkullisia ja myös ja hengenvaarallisia metsän antimia. – On hyvä tunnistaa hyvät, mutta myös pahat ja vaaralliset sienet, Malmgren sanoo.

Sienitunnin hän aloittaa tutuimmista, rouskuista. Ne ovat myös tulossa biologian kirjassa ensimmäisinä. – Syötävien rouskujen yhteinen tunnusmerkki on valkoinen maitiaisneste. Oppilaat tutustuvat karvarouskuun, eli karvalaukkuun, haaparouskuun ja mustarouskuun. – Mustarousku ei ole enää kauppasieniljai, eli sitä ei saa myydä koska sitä ei suositella syötävän isoja määriä. Pieninä määrinä se ei ole vaarallinen. Lähes kaikki rouskut on ryöpättävä, eli keitettävä, vain rouskujen aatelit kultarousku ja leppärousku käyvät ruuanlaittoon keittämättä. – Nämä löytyivät Jokikunnan metsistä, Malmgren kertoo kultarouskua esitellessään. Harvinainen herkku on valitettavan mieleinen myös toukille, eikä hän päässyt maistamaan itse kultarouskua ollenkaan. Hienon punertavanruskean värin lisäksi kultarouskun tunnistaa sillimäisestä tuoksusta. Toinen keittämättä herkullinen mieto rousku on leppärousku, joka myös valitettavan hyvin kelpaa toukille. – Leppärouskun tuntomerkki on voimakkaan oranssi väri, se paljon syötynä jopa värjää pissan oranssiksi, Malmgren kertoo. Rouskuista myrkyllinen on lakritsirousku, joka nimensä mukaisesti tuoksuu lakritsalle. Haperot ovat syksyisen metsikön todellisia väripilkkuja. Ilmeisesti juuri kirkkaan värin takia niitä vierastetaankin ja aivan turhaan. – Haperoissa ei ole yhtään tosi myrkyllistä, vain pari kirpeää lajia, Malmgren sanoo. Sienet hyvin tunnistava voikin maistaa varovasti haperoa varmistaakseen, että kyse ei ole ruuan pilaavasta kirpeästä lajista.

Sienipöydällä on myös malli Suomen yleisimmästä vientisienestä, herkkutatista. – Tämä on Suomen tateista ehdottomasti paras, Malmgren sanoo. Herkkutatin jalka on valkoinen ja pullea, pillistö on vaalea joka iän myötä vihertyy- Herkkutatin seurana on maultaan lähes yhtä herkullinen voitatti. Sen tunnusmerkkinä on limainen helposti irtoava kalvo pinnassa ja rengas jalassa.

Valkokärpässienen sanotaan olevan ruumisarkun valkoinen. Monien herkullisten sienien lisäksi Malmgren halusi esitellä myös pari metsän antimista vaarallisinta. – Halusin ottaa nämä esille nyt koska tänä syksynä on yksi henkilö kuollut ja monta sairastunut vakavasti syötyään valkokärpässientä. Kärpässienen tuntomerkkejä ovat sukka jalan tyvessä ja rengas varressa. Valkokärpässienen itiöt ovat valkoisia, eivätkä värjää helttoja. – Valkokärpässienen sanotaan olevan ruumisarkun valkoinen ja se kuvaakin hyvin sienen myrkyllisyyttä. Malmgrenilla on kädessään myrkyllinen valkokärpässieni ja syötävä kuusenherkkusieni. Päältä päin ne muistuttavat erehdyttävästi toisiaan, mutta heltat paljastavat oleellisen eron: kuusenherkkusienen heltat ovat alkuun vaalean lilat, vanhemmiten mustat. Valkokärpässienen heltat ovat valkoiset. Valkokärpässienen lailla erittäin myrkyllisiä sieniä ovat useat seitikit, niistä myrkyllisin suippumyrkkyseitikki. – Jo pienen palan syöminen tuhoaa munuaiset, Malmgren kertoi. Myrkytysvaaran takia kaikki seitikit onkin syytä jättää metsään.

Maria Aittoniemi Vihdin Uutiset